Oikein mitään erikoisempaa ei koirienkaan kanssa ole ehditty tekemään, loman jälkeen kun työt vie suurimman osan ajasta. Näyttelyihinkään ei luultavasti enää tänä vuonna suunnata, rahallisesti kun on aika kallista ensin maksaa ilmottautumiset ja sen jälkeen vielä matkustaa ja maksaa majoituksesta. Ja kämpän remontti painaa vahvasti päälle, jotaen säästäminen on tärkeetä!
Violallakin kun on jo ne kaksi sertiä niin ehkä jätetään nyt suuret halli kv:t väliin ja tammikuussa sitten startataan taas perinteisesti tammareissa.
Kuluneen kesän aikana sain sentään muutaman näyttelyn lisäksi käytyä Violan kanssa peräti kaksi agilitykurssia, alkeis ja jatko. Aivan mahtavaa on ollut huomata miten pieni Viola on kehittynyt kurssilla ja se toivottomuus mikä aluksi oli on vaihtunut toivoon siitä että päästään ehkä jo ensi vuonna kilpailemaan.
Jatkokurssin viimeinen kerta on tämän viikon sunnuntaina ja sitten harjoitukset jatkuvat KSTK:n hallissa, jos siitä innostutaan. Muutamissa epävirallisissa kisoissa kävimme myös testaamassa taitojamme. Tuloksena muutama radalta karkaaminen ja hylkäys, sekä kolmas sija, viidellä virhepisteellä
Hyvin alkanut rata päättyi Moonan luokse karkaamiseen. |
Siru puolestaan oli KSTK:n järjestämällä agilitykurssilla jo ties monennettako kertaa. Nyt ollaan vihdoin päästy siihen tulokseen että kisoihin voisimme ensi vuonna suunnata. Turhan kiihtymisen kun vielä saisi pois niin Siru olisi loistava! Taitoja käytiin näyttämässä myös Seppälän Maalaismarkkinoilla järjestettävässä agilitynäytöksessä.
Myös 10-vuotias hoitotytsky Venla innostui kesän aikana agilitysta ja kävimmekin omatoimisesti harjoittelemassa Paavolassa hieman esteitä ja niiden suorittamista. Ehkä ensi keväänä agilityradoilla nähdään myös Venla. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti