sunnuntai 1. elokuuta 2010

rääpäle,

Tämmösiä tuliaisia toin sitte Tampereelta! Tervetuloa uuteen kotiin Viola.

tiistai 20. heinäkuuta 2010

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Perinteinen Oulu on yllätyksiä täynnä tänä vuonnakin!

Kesän odotetuin näyttely, KV Oulu olikin sitten tänä viikonloppuna!
Paikan päälle emme töiden takia päässeet kuin vain sunnuntaina, mutta se kannatti eikä loppuunsa haitannut yhtään!

Sunnuntai aamuna pakkasimme snadin kuntoon ja lähdimme äidin ja Sirun kanssa kohti Oulua ja siellä perinteisesti suuntana Äimärautio ja ravirata.
Cottoneiden kehä oli tänäkin vuonna saatu reunalle, joten mutavellissä rämpimiseltä vältyttiin, onneksi!
Ainoa miinuspuoli taisikin olla tuuli, jonka ansiosta turkkikoirat näyttivät minutissa kamalilta.
Suuntasimme kehän laidalle odottelemaan ja tutkiskelemaan luetteloa sekä hieman kampailemaan Sirua kuntoon.

Cottoneita oli ilmoitettu paikalle yllättävän vähän, vain 9. Tuomarina oli suomalainen Juha Putkonen.
Kehä pääsi alkamaan ajallaan.
Narttuja oli yhteensä vain viisi, mutta siinäkin oli jo muut kuin valiot liikaa  kun valioitumista havitellaan. Sertiä havittelevia koiria oli Sirun lisäksi kaksi, junnunarttu sekä avoimenluokan kilpakumppani.

Junnuluokan narttu sai EH:n, jäljellä olivat Sirun lisäksi avoimenluokan koira sekä yksi valioluokankoira sekä veteraani. Yritin esittää Sirun itsevarmasti ja hyvin mutta jännitys puski läpi. Serti olisi nyt tästä kilpailusta kiinni.. Siru sai kuitenkin hienosti ERI:n ja voitti avoimenluokan! Poistuin ERI-ruusukekädessä kehän laidalle, ja sanoin äitille suunnilleen shokissa, silmät pyöreinä tujottaen "nyt muuten Sirusta taitaa tulla valio...."

Parasnarttu kehässä esiintymisestä ei meinannut tulla mitään, minulla siis... Mutta, valioituminenhan oli tavallaan ja periaatteessa jo varmaa.
Ensimmäisen sijan otti valionarttu ja Siru toisen.
Näin ollen Siru keräsi sekä viimeisen sertinsä sekä toisen cacibinsa sekä valioitui!



UUSI MVA! ja tuulinen turkki..
MAHTAVA PÄIVÄ !


Urokset junioriluokka
Cotton Cloud's Gandalf  >JUN-EH1

 Merihelmen Sulka Hatussa > JUN-EH2



Urokset avoinluokka
Sunriseboy > AVO-EH1

Urokset valioluokka
Cotton Cloud's Royal Tango > VAL-ERI1, PU1, ROP, CACIB

Nartut junioriluokka
Cotton Cloud's Flawless > JUN-EH1

Nartut avoinluokka
Cheriban Ola Framboesa > AVO-ERI1, PN2, SERT, CACIB > FI MVA !!
Cotton Cloud's Bring Me Heaven > AVO-EH2

Nartut valioluokka
Cotton Cloud's Cleopatra > VAL-ERI1, PN1, VSP

Nartut veteraaniluokka
Rifelin Darlingprincess > VET.-ERI1, PN3, ROP-VET

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Raahe ja hyvää syntymäpäivää allekirjottaneelle

Pitkän tauon jälkeen näyttelyura jatkui eilen ryhmänäyttelyn merkeissä Raahessa. Pakkasimme Essin kanssa auton täyteen aamuvarhain ja suuntasimme näyttelyyn Moonan ja Sirun kanssa.

Paikan päällä suuntaisimme kehille ja harmiksemme colliet ja cottonit menivät melkein päällekäin joten kumpikaan ei tavallaan kerennyt katsoa toisen kehää. Moona kuitenkin hienosti EH:n.

Cottoneita puolestaan oli 12 ja tuomarina toimi Pablaka Inese. Avoimenluokan koiria oli kaksi, joista Siru hienosti ottikin luokkavoiton. Paras narttu kehässä Siru pärjäsi hienosti kolmanneksi ja keräsi jälleen vara-sertin joita onkin tällä hetkellä neljä.

Hieno päivä kuitenkin ja kaikenlisäksi kirjoittaja syntymäpäivä. ;>

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Enon ryhmänäyttely 6.2.2010

Lähdettiimpä sitten kokeilemaan onneamme Enoon. Pakkasimme auton aamulla ja aloitimme matkan. Essi lähti turistiksi ja äiti hovikuskiksi. Menomatkalla mukaan tarttuivat myös Nea ja hava Sofi. Matka sujui rattoisasti vaikka auto olikin tosi täynnä, matka pitkä ja maisemaki yksi puolinen. Perillekki löydettiin ihme kyllä, ja kehät alkoivatkin melkein heti. Tuomarina toimi suomalainen Tanya Ahlman-Stockmari.

Sirun näyttely-ura on polkenut pientä alamäkeä tässä reilun puolen vuoden ajan ja huipennus tulikin sitten Enosta. Tanya jakoi Sirulle H:n

Arvostelu oli seuraava: Hyvän kokoinen, lyhyt runkoinen narttu. Oikea ilme. Kuono osa saisin olla vankempi ja pidempi. Etuasentoiset lavat. Kokoon sopiva runko ja raajaluusto. Eturinta saisi olla korostuneempi. Oikealaatuinen karvapeite. Litteä häntä. Liikkuu ulkonevin kyynärvarsin edestä, hyvin takaa.

Törmättiin siis Sirun kaikkiin vikoihin jälleen kerralla. : ))
Nyt siis tiedossa vähän taukoa ja tapojen opettelua.............

torstai 28. tammikuuta 2010

Perinteinen näyttelyvuoden aloitus

nimittäin Kajaanin tamminäyttely.

Tammikuun kohokohta, eli tammari viikonloppu oli ja meni. Lauantai-ilta meni agilitykisojen talkoissa ja kavereita kannustaessa. Sirun kanssa ei vielä kilpailemaan asti kehdattu, mutta ehkä meidätki nähdään mokaamassa radalla sitten tämän vuoden aikana. Kisojen jälkeen oli vielä vuorossa Sirun pesu, äidin avustuksella.

Sunnuntai aamuna suuntasin sitten pallohallille kymmenen aikoihin. Kehä oli hieman myöhässä, mutta lopulta arvostelu pääsi alkamaan. Cottoneita oli ilmoitettu paikalle kahdeksan (vai olikohan?), ja tuomarina toimi Kirsti Lummelampi. Molemmat valioluokan urokset saivat eri:n ja Iinan Lenni oli PU2. : ) Nartuista puolestaan ei kukaan yltänyt erinomaiseen asti. Avoimessa luokassa oli Sirun lisäksi kolme muuta. EH:han sieltä sitten tuli, mutta hienosti Siru ylsi luokkansa toiseksi.

Mukava päivä kokonaisuudessaan, ja Jonille kiitos seurasta
Miinusta tosin siitä että kehäsihteeri sotki Sirun ja toisen avoimenluokan koiran arvostelut keskenään ja siinä sitten jouduttiin odottelemaan että saatiin oikeat arvostelut.

"Hieman puskassa kunnossa oleva narttu, joka vaikuttaa etumatalalta. Hyvä pää ja ilme. Hieman kevyt kuono. Eturaajat saisivat olla suoremmat. Hyvä runko ja takaosa. Aavistuksen karkea karva."