torstai 15. syyskuuta 2011

RumisCup 2

Eilen oli RumisCupin toinen osakilpailu ja tottakai sinne täytyi päästä osallistumaan.
Ollaan koirien kanssa yövytty äidin luona nyt kokoviikko, sillä kämpällämme on täysi remonttikaaos. Alkuviikosta maalinhaju oli niin kuvottava ettei pystytty siellä olemaan, lisäksi kaikki listat ja pistorasiat ovat irti joten ei ole koirien kannalta kovinkaan hyvä että olisivat päivisin keskenään minun ja ossin ollessa töissä.

Niimpä töistä tullessani kiirehdin taas tapetin irroitushommiin  ja sieltä sitten kurvasin äidille hakemaan koiraa, jotta keretään epiksiin. Mukaan otin vain Sirun, sillä ilma näytti hyvinkin epävakaalta ja jos mölliradalla olisi A-este ja vettä tulisi ei Viola pääsisi esteen yli. Sateen sattuessa on myös mukavampaa kuivata yksi hiekkainen koira kuin kaksi. ;]

Ilmoitin Sirun mölliluokkaan, sekä ykkösluokkaan. Ilmoitin Sirun viimeksi ykkösiin, niimpä nyt kun ilmoitin mölleihin tiedosteltiin kummassa luokassa kisaan sitten cupissa. Päädyin sitten vaihtamaan kilpailumme mölliluokkaan sillä sieltä ei hylkäystä anneta ja Sirun kannalta parempi aloittaa sieltä. Edellisen kisat 6 pistettä siirrettiin siis mölleihin ja loppukisat kilpailemme siellä.

Maksit aloittivat ja pääsimme seuraamaan Essin ja Moonan hienoa rataa. Toisella yrityksellä tuli hienosti 0. Ja Essi taisikin olla tuloksesta todella mielissään.

Siru oli minikoirien viimeinen, omaa vuoroa odotellessa se säntäili ja ryntäili purkaen ylimääräistä energiaa. Kun vuoromme lopulta koitti ja tuomari vihelsi lähtömerkin.... Siru säntäsi valtavalla hepulilla ympäri kenttää ja suu auki varmaan tuijotin sen päätöntä menoa. Katsojillakin taisi olla hieman huvittavaa. : )

Lopulta onneksi sain sen takaisin ja keskittymään lähtöön. Vauhtia ainakin piisasi, eipä meinannut ohjaaja pysyä perässä. Kontaktivirhe tuli ilmeisestikkin puomin alastulolta, mutta muuten tosi hyvä rata ajalla 38,85.
Toisella yrityksellä tuli toisen hypyn ohittaminen sekä kieltäytyminen putkelta, eli 10virhettä ja aika 40,00.

Kukaan mineistä ei tehnyt puhdasta nollaa ja ensimmäisen radan tuloksella Siru ylsikin minien voittoon. Palkinnoksi saimme lampaankarvapatukan.



Ykkösten radassa ei mitään kehuttavaa. Sirulla ei enää korvat kuunnelleet ja kiihtyi jo liikaa. Kontakti virheet puomilta sekä A-esteeltä. Yhden kepin välistä jättäminen ja tuloksena hylkäys. =) Perus Siru!

Tässä vielä tämän hetkiset tulokset RumisCup tulokset
Sirun kanssa siis olemme möllien johdossa. =) Ensi viikon kisoihin vielä pääsemme, mutta viimeisiin työvuoroni takia emme..

Ei kommentteja: