RumaRakki järjestää syksyn saapuessa leikkimielisen agilityn RumisCup:in. Osakilpailuita on neljä? ja ensimmäinen niistä jo takanapäin.
Suuntasimme Hevossuonkentälle viiden aikoihin. Ilma näytti pilviseltä, mutta hyvältä joten en osannut varautua sen kummemmalla vaatetuksella. Olin luvannut ottaa myös Venlan mukaan, sillä innokkaana tulevana agilityn harrastajana olisi tietenkin kiva päästä myös kokeilemaan taitojaan radalla.
Ilmoitinkin Venlan Sirun kanssa "alkeismölli"-luokkaan, joka oli muutamasta esteestä, hypyistä ja putkista koottu helppo rata (suunnattu alkeiskurssin käyneille, pennuille ja vanhoille koirille). Sinneppä siis, helppo aloitus ja ensi kosketus agilityuralle.
Itseni ilmoitin Violan kanssa mölleihin (ei pussia, keinua, rengasta tai keppejä) ja Sirun ykkösiin (kaikki esteet,viralliset säännöt). Molempiin otin kaksi yritystä.
Venla ja Siru pärjäsivät radalla hyvin, mitä nyt Venla kiireessä unohti ensin estejärjestyksen mutta korjasi sitten hienosti. Hienosti kuitenkin nolla tulos ja 2.sija. :
Pian kisan jälkeen alkoikin sitten vesisade, jihuu.
Violan kanssa suuntasimme silti mölliradalle ja oli myös oikein hienoa menoa. Neidillä oli vauhtia ja ihan sopivasti ja esteisiinkin irtosi jo paremmin kuin aiemmin. Ongelmia tuotti A-este, joka sataessa meni hieman liukkaaksi. Treeneissäkin A-este on joitakin kertoja tuottanut ongelmia, ja sateen sattuessa se oli tyystin pilata violan suorituksen. Mölliradalta kuitenkin paremmalta radalta saimme 7. sijan, ja virhepisteitä oisko ollut 5.
Sirun ykkösten rata meni myös loistavasti! (<3) Tytsky meni kepit todella loistavasti ja muutenkaan ei oikeastaan ollut ongelmia. Yksi riman pudotus toi 5virhettä. ja toiselta radalta virheitä tuli muutama enemmän. Parempi tulos jää kuitenkin voimaan ja olimme kolmansia, 5virhepisteellä.
Ensi viikkoon ja seuraaviin osakilpailuihin. : )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti