Siru ei ole koskaan aikaisemmin harjoitellut nurmipohjalla ja hieman pelottikin miten käy. Lisäksi hallissa on voimassa 10euron pissisakko, joten pienen paineen alla mietin puenko Sirulle juoksupöksyt vai otanko riskin.
Pöksyt sattuivat olemaan koirien hoitoboksissa, ja boksin äitini luona joten riskillä mentiin. Vahinkoja ei onneksi sattunut ja selvisimmekin hyvillä mielin.
Neljän koirakon ryhmästä yksi oli poissa, joten hyvin ehdittiin treenailla.
Kyseessä oli tämännäköinen rata, jossa vauhtia tuli niin ohjaajalle kuin koirallekkin.
Pahoitteluni pienestä kuvasta...
Kuva: RumaRakin foorumilta |
Siru oli täysin hyperaktiivinen ja juoksi menemään kuin päätön kana. Ohjauksessa pysyin kuitenkin tosi hyvin mukana, mitä nyt ei muutamia ohjausvirheitä huomaamatta. Pysähdyttiin myös kontakteille, jippii! ja kepitkin sujuivat muutaman kerran jälkeen hyvin. Olen tyytyväinen myös treeniaikaan, joka on illasta niin Sirulla on hyvät mahdollisuudet väsähtää ja kerrankin saan nukkua ilman että haukahdetaan lehdenjakajaa.
Vielä kun malttaisi odottaa ensi viikkoon, että päästään jälleen treenaamaan!
pssst. Olemme saaneet blogiimme kuvahaasteen, jonka toivottavasti toteutan tänään tai huomenna. =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti