maanantai 20. heinäkuuta 2009

Oulu jatkuu..

Jatkoimme Oulun näyttelyä sunnuntaina. Cottoni-omistajien kauhuksi kehä oli siellä kirotulla nurmella, jossa viime vuonna rämmittiin polvia myöten. Onneksi tänä vuonna oli tosiaan kuivempaa, eikä ees varpaat kastuneet.

Tämän päivän tuomarina toimi Soiler Bister. Luettelosta päätellen kilpakumppanit olivat lähes samat kuin eilen, muutamaa koiraa lukuunottamatta. Majoittauduimme äidin kanssa kehän reunalle odottelemaan. Pian kehä päästiinkin aloittamaan ja tällä kertaa ajoissa. Valioluokan urokset keräsivät palasivat kehästä jälleen ERI-ruusukkeet ja muut lisät mukanaan ja päästiin aloittamaan nartut. Uutena lisäyksenä eiliseen oli junioriluokan narttu, joka sai hienosti ERI:n ja olikin lähes ainoa sertiin oikeutettu narttu tänään.

Nuortenluokassa oli samat kilpailijat kuin eilen. Kuten jo etukäteen tiedettiin Siru ei osaa liikkua nätisti nurmella, siitä huonot etuliikkeet. Miinusta saatiin myös hännästä.. Sirulle tänään luokkavoitto EH1 tuloksella.

Kaikesta huolimatta, arvostan tuomareita joilta saa pitkän arvostelun ja tänä viikonloppuna molemmilta paljon tekstiä ! :D

Arvostelu:
"Erinomaisen kokoinen. hyvä luustoinen. feminiininen narttu jolla hyvät mittasuhteet. Turhan korkealle kiinnittynyt häntä, muuten hyvä ylälinja. Kaunis pää. Liian käyrät eturaajat ja liian ulkokierteiset etukäpälät. Hyvä runko ja takaosa. Paikoitellen hieman karhea karva. Liikkuu takaa hyvin edestä voisi olla yhdensuuntaisempi."

Ja tässäpä vielä päivän tulokset:

nartut pentuluokka
Boogiepompula PEK1


urokset avoinluokka

Motonellan Artic EH1 tai H

urokset valioluokka
Cotton Cloud's Quinsy Jones ERI2 PU2 VACACIB
Cotton Cloud's Royal Tango ERI1 PU1 CACIB VSP


nartut junioriluokka

Cotton Cloud's Bring Me heaven ERI1 PN2 SERT

nartut nuortenluokka
Cheriban Ola Framboesa EH1
Melusiinan Ocean Princess EH2


nartut avoinluokka

Cotton Cloud's Treasure ERI1 PN3 VASERT VACACIB > CACIB


nartut valioluokka

Cotton Cloud's Cleopatra ERI1 PN1 CACIB ROP


kasvattajaluokka

kennel Cotton Cloud's KP ROP

Ei kommentteja: