tiistai 11. marraskuuta 2008

agilitya

Lähdimme tänään vapaavuorolle turhan liian aikaisin, ja odottelua sitten olikin ihan liikaa. Siru sai taas perinteiseen tapaansa mahdottoman raivokohtauksen hallille päästessä. On vissiin niin yli-innokas tai jotakin siihen suuntaan kun pyörii ja haukkuu ihan pöljänä.

Ensin käytiin moikkaamassa vähän havanaiskavereita, joiden kanssa Sirulla on aika mahdottomat hippaleikit menossa.

Sitten käytiin vähän harjoittelemassakin. Hallilla oli kolme erilaista pätkää, joita pystyi vuorotellen harjoittelemaan. Ensimmäinen oli vain kolme hyppyä peräkkäin. Siru meni hienosti, vaikka läheisyydessä olevat junior handler- harjoitukset meinasivat viedä sen mielenkiinnon.. Pysyttiin kuitenkin melkein hallinnassa.

Seuraava pätkä sisälsi kolme hyppyä ja putken. Rata meni hienosti, ottaen huomioon että minulla on aina välillä hieman ohjausvaikeuksia ja huidon minne sattuu.. =)

Lisäksi otimme yksittäin seuraavia esteitä:

A-este:
- Siru muistaa A:n hyvin, kontaktit loistavia !

keinu:
- Keinu onnistuu hyvin, tosin Siru ei aina muista että se keikahtaa ja joskus käy niin että se jääkin keikkumaan siihen puoleen väliin ja keinu heiluu edestakaisin..

rengas:
- Kokeilimme ensimmäistä kertää ns. "kisarengasta", sillä harjoituksissa on aina ollut vain "autonrengasmainen rengas". Ensin Siru vähän epäili, mutta hyppäsi kuitenkin toisella yrittämällä.

Ei kommentteja: