tiistai 12. toukokuuta 2009

Agilityaa

Toinen treeni kerta ja ilma ei vieläkään ollut meillä mieluinen. Ensin näytti hyvin aurinkoiselta, mutta kentälle päästyämme jo alkoi pikkusen satamaan ja myöhemmin vähän kovempaakin. Kastumisesta välittämättä olimme kuitenkin täysillä treenihengessä mukana..

Rada harjoittelu jatkui tänään edelleenkin putkella ja viidellä hypyllä, joista muokattiin moneen menoon erilaista rataa. Ratapätkät sisälsivät hurjia käännöksiä sekä minun kammoamaa valssia. En vain yksinkertaisesti osaa sitä ! =) yksin se luonnostuu tuosta vaan mutta radalla koiran kanssa ei todellakaan.

Sirulla oli jälleen pientä komentelun poikasta ilmassa ja se ilmaisikin itseään "minä päätän että teen näin." "anna tänne se makkara, kun hyppäsin tästä nyt." - dominoinnillaan ärsyttävästi haukkuen.

Superhyvänä lisänä radan ulkopuolella oli keinu, jota kaikki saivat harjoitella.
Radasta sen verran että Siru oli mainio, se ymmärtää käskyt ja se osaa suunnata esteelle.. Meidän ainoa ongelma taitaa oikesti olla MINÄ. Ohjaaminen ei luonnistu.....

- ensi viikkooon.

tiistai 5. toukokuuta 2009

Paluu Paavolan hiekkakentälle

Tänään ne alkoivat, kevään agilityharjoitukset ! Suuntasimmekin Paavolaan, alkeis-jatkokurssin ensimmäiselle harjoituskerralle. Paikalla oli myös aloittelevien koirien ryhmä, jotka treenasivat kentän toisessa laidassa. Paikalla oli vain kolme ryhmämme edustajaa, ja pian kouluttajien saavuttua pääsimme aloittamaan. Taija oli suunnitellut pienen radan, joka koostui hypyistä sekä putkesta. Lisäksi radasta erilleen oli puomi, joka kukin vuorollaan sai käydä muistelemassa koiran mieleen.

Vaikkei Sirun kanssa kovinkaan useasti talven aikana päästy treenaamaan oli sillä muistissa niin esteet kuin käskytkin. Ohjaajana olen vain niiiiiin surkea ! että jos näillä taidoilla joskus kotikisoista päästään edes se hylky hakemaan niin siinä saavutusta. : )

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

RN Tohmajärvi

Selvittyä edellisen viikonlopun harmaasta Vaasan matkasta suuntasimme jälleen näyttelyyn. Tällä kertaa kohteena oli Pohjois-Karjala ja sieltä Tohmajärvi.

Paikalle oli ilmoitettu vain neljä cotonia, niimpä fiilistelin pari viikkoa siinä toivossa että vihdoin voisi olla Sirun vuoro siihen ensimmäiseen sertiin. Toiveet tosin murenivat Vaasaan, eikä toivoa ollut Tohmajärvelläkään.

Suuntasimme matkaan aamulla viiden aikoihin. Kehä alkoi klo. 11 niimpä täytyi ottaa varma lähtö jotta oltaisiin ajoissa perillä. Matka sujui kuitenki moitteettomasti ja oltiin ajoissa perillä. Juoksimme Essin kanssa ostamaan luettelon josta huomasimme että Siru oli ainoa junioriluokan narttu ja lisäksi ainoa koira joka pystyisi vastaanottamaan sertin, jos se ERI vaan sieltä sattuisi irtoamaan. Tosin olin koko automatkan masentanut muita toistelemalla että Sirulle irtoaa hampaan takia täältäkin hylky..

Kehät alkoivat hieman etuajassa ja tuomarina toimi Johan Juslin. Ensin oli vuorossa pentuluokan narttu joka oli ROP-pentu sekä sai KP:n. Sitten ainoana uroksena valioluokan uros, joka oli ERI ja oli tietenkin PU1. Sitten koittikin Sirun vuoro. Sain kommenttia siitä että revin liian kovasti Sirua poskesta.. Siru myös hieman pelkäsi tuomaria, johon tuomari naurahti ja otti "pelottavat" silmälasit pois. Kaikesta huolimatta tänään ei Sirulle ERIä herunut. Tuloksena EH1.

Olin tulokseen tyytyväinen, ottaen huomioon viime viikonlopun Vaasassa. Mutta, toisaalta olin hieman pettynyt, menihän siinä hyvä mahdollisuus sertiin. Tuomarin mielestä Siru ei vain tänään ollut erinomaisen arvoinen.. joten näin ollen sertin metsästys jatkuu... : )))

Sirun arvostelu:

"Sopivan kokoinen, hyvät pään mittasuhteet. Tummat silmät ja kirsu. Etuasentoiset lavat, seurauksena turhan lyhyt kaula. Hyvä rungon muoto. Haluan enemmän polvikulmauksia. Hyvä turkki. Lyhyet etu- ja takaliikkeet."