maanantai 23. marraskuuta 2009

Avoimen luokan korkkaus

Ei tuu nämä meidän päivitykset nyt ihan ajallaan. mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan....

Nytpä on sekin nähty, avoinluokka ja Jyväskylän KV. Stressavaa oli koko viikonloppu, mutta ihan hyvin siitä selvittiin. Lauantaina pakkasin kaikki mukaan ja suuntasin Joonan ja sen muuttokamojen kanssa Jyväskylään. Perillä Marin ja Juhan luona oltiin vasta puoli kymmeneltä, vastoinkäymisiä kun riitti matkalle jälleen..
Pesin Sirun illalla ja tunnin föönäyksen sekä selvittelyn jälkeen aloin olla tyytyväinen lopputulokseen.

Vaikka cottonit alkoivatkin vasta 12:50 suuntaisimme Jyväskylän keskustaan jo aamu yhdeksäksi. Muuttohommiin nimittäin.......... Siru viihtyi varsin hyvin Joonan uudessa asunnossa istuskellen tuolilla sillä välin kun me muut kannoimme muuttokuormaa kerrostalon kuudenteen kerrokseen.

Hieman ennen kahtatoista pojat nakkasivat minut, Saaran ja tietenkin Sirun näyttelypaikalle Jyväskylän Paviljonkiin. Paikan päältä löysimme kasvattaja Minnan sekä Sadun jolla oli mukana Sirun äiti Lupsi. Äiti ja tytär jakoivatkin hienosti Sadun uuden trimmauspöydän ja muutenkin juttu sujui hyvin.

Näyttelyyn oli ilmoitettu 47 cottonia. Avoimessa luokassa oli seitsemän narttua. Ensimmäisenä oli Lupsi, joka sai EH:n, sen jälkeen Siru joka jatkoi samaa linjaa... Kukaan avoimenluokan nartuista ei tänään ollut tuomarimme Paavo Mattilan mielestä erinomaisen arvoinen. Mutta, Paavo yllätti meidät positiivisesti laittaen Sirun kaikkien seitsemän avoimen narttujen ensimmäiseksi. Hieno luokkavoitto, kertakaikkisesti !

Pian tämän jälkeen suuntasimme takaisin Laukaaseen, sieltä illalla vielä Saaran ja Markon kyydillä Kuopioon ja Kuopiosta Sirun kanssa junalla kotoisaan Kajaaniin.

Seuraavan kerran Sirun kanssa pyrähdetään kotinäyttelyssä Kajaanissa, ja viimeisen sertin metsästys jatkuu.

Ei kommentteja: