sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Kajaanin ryhmänäyttely

Kävin tänään, täysin turisti mielessä käväsemässä Pallohallilla 2 ja 7/8 ryhmien ryhmiksessä.
Siru meni äidin luokse kylään, kun mitään asiaa ei sillä pallohalliin ollut. Ninnu tosin lähti mukaan turistelemaan ja päädyimme junnukehän laidalle istuskelemaan, kun niiden takia oikeastaan koko näyttelyyn tultiin.

Ryhmänäyttely alkoi oikeastaan jo eilen, ryhmillä 1, osa 5 + osa 6. Töiden puolesta en näyttelyyn kuitenkaan ehtinyt, mutta Essi oli junnuilemassa Ritalla (Black classiel's Shimmer Droplet) ja olikin sijottunut hienosti 8 kilpailijasta toiseksi. Sara puolestaan oli Netan kanssa taas voiton huumassa ja näin ollen vanhempien voitto irtosi heille.

Tänään nuorempiin oli ilmoittautunut vain kuusi osallistujaa, ja vanhemmissakin oli vain kolme. Tuomarina toimi Mira Pietikäinen. Osa nuorempien kilpailijoista oli samoja kuin eilen. Essi jatkoi kisaa Ritalla.

Tuomari kierrätti koiria ympäri, jonka jälkeen vuorossa oli yksittäisarvostelut. Kuudesta kilpailijasta yksi ei saapunut paikalla, niimpä kaikki paikalla olijat sijoittuivat. Tuomari sijoitti kolme viimeistä ja paikalle jäivät enää Essi ja collie sekä Pinja ja petitti. Alkaa olla jo aika tuttua että tämä kaksikko jää viimeiseksi kehään... : ))


Tuomari vaihtoi vielä tyttöjen koiria keskenään ja pian sen jälkeen voittajaksi julistettiin Pinja. Onnea Pinjalle hienosta tuloksesta Pötymin kanssa ! : ) Sekä tietenkin Essille hienosta toisesta sijasta, oli kyllä voitokas viikonloppu ! : ) Nyt vaan odotellaan Vaasaa..

1 kommentti:

Sara kirjoitti...

Niin sanoit, mutta eipäs tulla. Hiih, ollaan jo Netan kanssa ilmoittauduttu jollekkin jatkokurssille, ootko sä jo ilmoittanut Sirpa-Leenan?