sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Tamminäyttely

Uusi vuosi ja uudet kujeet. :) Vuoden ensimmäinen näyttely, Tamminäyttely viikonloppu on onnellisesti ohitse ja uusia näyttelyitä odotellassa.

Perjantaina oli näyttelyiden tapaan Sirun pesupäivä, johon kulutettiin tunnetusti se tavallinen kolme tuntia. Tämän jälkeen Sirun supersähköinen turkki oli itkun ja hampaiden kiristykseen jälkeen siinä kunnossa että sitä viitsisi lauantaina mennä kehään esittämään. Tuomarin muutoskin oli tapahtunut jo toista kertaa, joten toivottavaa oli että tämä Italialainen mieshenkilö olisi meidän lauantain tuomari. =)

Lauantaina, huonosti nukutin yön jälkeen koitti näyttelyaamu. Essi, Pauliina sekä collie Gracie lähtivät jo kymmenen aikoihin näyttelypaikalle odottelemaan vasta 12 alkavia junior handler-kilpailuja. Lähdin Sirun kanssa paikalle vasta yhdentoista aikoihin, mutta kiirehdimme ihan turhaan. Cotonit myöhästyivät lähes kahdella tunnilla, ja alkoivatkin vasta kahdelta !

Purimme tavarat Iinan ja Lennin tavaroiden luokse, cotonikehän laidalle ja siirryimme jännittämään nuorempien junnujen kilpailua. Kilpailijoita oli hieman yli kymmenen, suuri osa kajaanilaisia, tuomarina toimi Juha Palosaari. Essi onnistui Gracien kanssa hyvin, vaikka koiraa taisikin vähän jännittää kun oli ollut "vieraassa" paikassa yötä.

Tuomari alkoi pudottaa kilpailijoita ja Essi jäi viiden parhaan joukkoon. Lopulta Essi ja Gracie olivat junnukisan ykkösiä. Näin ollen, Essi pääsi ensimmäistä kertaa myös
päivän paras- kilpailuun ryhmäkilpailukehään !

Junior Handler
tuomari: Juha Palosaari

10-13 -vuotiaat
1. JH10 Rusanen Essi, Kajaani
2. JH6 Löf Kristel, Kalajoki
3. JH1 Kaartinen Salla, Ristijärvi
4. JH2 Kaipainen Pinja, Kajaani
5. JH11 Tuovinen Milla, Kurkimäki

14-17 –vuotiaat
1. JH16 Huttunen Noora, Kajaani
2. JH28 Mikkonen Doris, Hyvinkää
3. JH15 Huttunen Nea, Kajaani
4. JH19 Jussila Iina, Maksniemi
5. JH17 Immonen Paula, Vuokatti

Vanhemmissa junnuissa Iina ja Lenni olivat hienosti neljänsiä !

Lopulta cotonit alkoivat. Tuomari jakoi, muutamaa urosta lukuunottamatta kaikille ERI:n, ja Lenni olikin PU1 ! :) Siru kilpaili viimeistä kertaa junioriluokassa, jossa koiria kilpaili kaksi. Tuomari piti Sirusta, mutta miinusta tuli etu- ja takakulmauksista jotka eivät tainneet olla tuomarin mieleen. Saimme kuitenkin ERI:n ja olimme kilpailuluokan ykkösiä. Parasnarttu kehässä olimme kuudesta?/seitsemästä? nartusta kolmansia, mutta serti meni taas yhdellä ohi. :D niinkuin jokaisessa tähän astisessa näyttelyssä.. Millonkohan on meidän vuoro napata serti? Lisäksi näyttelyssä valittiin rotunsa paras- juniori koira. Ja kun junioriluokan uros ei saanut ERI:ä, tuli Sirusta automaattisesti ROP- junnu. :) Jotakin saavutusta sentään.

Tämän päivän tuloksena siis: JUN-ERI, JUK1, PN-3 ja ROP-juniori.

Ei kommentteja: