sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Hengissä ollaan!

Kun ei ole aikaa, ei malttia eikä mielikuvitusta niin ei kirjoittamisesta tosiaankaan mahda tulla mitään. Päivittäminen on todenteolla jäänyt töiden ja ajanpuutteen vuoksi, mutta jospa siihen saataisiin nyt parannus. 

Tosiaan, puolessa vuodessa on tapahtunut niin paljon, että en tiedä mistä aloittaisin.....

Cheriban Violette des Champs "VIOLA"
Tässä varmaan se tärkein. Heinäkuun lopulla käväisimme Essin kanssa vähän matkalla ja vahingossa mukaan tarttui sitten tälläinen pieni ja valkoinen vol2. Tämä rääpäle onkin sitten ihan eri sorttia kuin Siru. Omalla tavallaan helpompi mutta myös vaikeempi. Lisäksi elämä kahden koiran kanssa on tuonut paljon iloa mutta myös hermoa raastavaa haukkumista sekä kaksinkertaisesti kuluja sekä tuhottuja tavaroita. Siruhan ei myöskään suhtautunut Violan tuloon mitenkään positiivisesti... Neiti jaksoi mököttää melkein neljä kuukautta kunnes hyväksyi pysyvän muutoksen.

Viola itse on sopeutut menoon hyvin ja pian pääsemmekin kokeilemaan neidin taitoja niin näyttelykehissä kuin agilityssä. Kuulumisia luvassa siis paljon lisää. ; ) 

Sirun näyttelykuulumiset
Siruhan tosiaan valioitui heinäkuussa oulun kv - näyttelyssä ja sen jälkeen olemmekin ennättäneet käymään kahdessa valioluokan näyttelyssä. Syyskuussa ryhmänäyttelyssä Linmingassa jossa Siru oli valioluokan 2. Lisäksi perinteisesti Kajaanin Tamminäyttelyssä tuloksella VAL-ERI2, SA, PN4. 
Seuraavan kerran kehässä Siru pyörähtääkin KV Vaasassa. 

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.