lauantai 26. joulukuuta 2009

saavutukset ja tavoitteet

Vuosi alkaa pikkuhiljaa tulla loppuun ja ehkä nyt olisi hyvä aika hieman miettiä mitä ollaan Sirun kanssa saatukaan aikaan ja missä olisi ehdottomasti vielä korjattavaa. Lisäksi myös hieman tavoiteltavaa ensi vuoteen.
Tänä vuonna meillä ei kummempia tavoitteita ollut, sillä Siru oli kuitenki vielä "aika pieni" enkä muutenkaan osannut oikein odottaa edistymistä niin harrastusten kuin käytöksenkään kannalta. Toisin kävi, Siru nykäisi kaksi tarvittavaa sertiä. Toisen Tuurista, ollen ainoa erinomaiseen ylettynyt cottoni ja näin ollen myös rop. Toisen taas Oulusta saaden samalla ensimmäisen cacibin. Agilityssakin päästiin ensimmäisiin epävirallisiin kisoihin. Opeteltiin myös muutama uusi hauska temppu. Loppuvuodesta päästiin hienosti kahden ikävuoden yli ja aikuisuus odotta..
Käytöksenkin kannalta otettiin parempaa suuntaa. Siru on oppinut luovuttamaan, jota tuskin siltä jääräpäältä olisi uskonut. Haukkuminen tosin on asia jossa Sirulla olisi ehdottomasti korjattavaa...

Tavoitteet vuodelle 2010
  • käydä mahdollisimman monessa näyttelyssä ja saada se kaivattu viimeinen serti
  • ostetaan vihdoin se kauan kaivattu näyttelypöytä !
  • korkata agility-ura joissakin koti-kisoissa kesän/syksyn aikana (jos tämä ohajaaja oppis ohjaamaan.. jos ei niin jos jostaki löytyy halukas ohjaaja? saa ilmottautua !)

Siinäpä niitä tärkeimpiä tavoitteita........
  • ja stten se koiranpentu<3


Lenni ja Siru tammikuussa 2009

Ei kommentteja: