lauantai 1. elokuuta 2009

KV Iisalmi

Lähdettiinpä taas vaiheeksi autoilemaan, tällä kertaa ihan lähelle nimittäin Iisalmeen. Matkaan lähtivät minun ja Sirun lisäksi äiti ja Vesa. Snadikin jäi tällä kertaa kotiin ja näyttelyyn suuntasimme Vesan autolla, ilmastointi<3
Kehä alkoi vasta yhden aikoihin, mutta paikalle suuntasimme jo kahdeksitoista. Cottoneja oli ilmoitettu 14, joka on jo aika suuri määrä.

Siru oli täysin turhautunut automatkasta ja osoitti munnetusti mieltään näyttelypaikalla. Onneksi odottaminen ei ollut pitkä ja pian pääsimme kehään.

Tuomarina oli italialainen Nicola Imbimbo, joka arvostelikin ilmeisesti ensimmäistä kertaa Suomessa. Narttuja oli yhteensä kahdeksan, josta kuusi paikalla. Ainoa juniorinarttu ei ollutkaan paikalla, niinpä Siru nuortenluokan narttuna aloitti. Vaaleanpunainen nauhahan sieltä napsahti ja niimpä odottelimme paras narttu - kehää jonne kaikki nartut pääsivätkin. Tuomarilla oli jo tietynlainen tieto siitä kuka sijoittuu ja niimpä kehästä päästiin äkkiä. Sirulle tuloksena siis: NUO-ERI1, PN-4 ja VARA-SERT.
Ei siis täysin turha reissu. (:

Tässäpä vielä päivän tulokset kokonaisuudessaan:

urokset


JUNIORILUOKKA

Ilveskosken Don Quijote > POISSA
Kevecotton Hero's Son > POISSA

VALIOLUOKKA


Cotton Cloud's Hero Himself > ERI1, PU1, CACIB, ROP
Cotton Cloud's Royal Tango > ERI3, PU3, VA-CACIB
Longweiler I'm So Cool > ERI2, PU2
Longweiler Voice Of Lion > ERI4, PU4

Nartut

JUNIORILUOKKA


Cotton Cloud's Diamond > POISSA

NUORTENLUOKKA

Cheriban Ola Framboesa > ERI1, PN4, VARA-SERT

AVOINLUOKKA


Guajiro G-shanana > POISSA
Kevecotton Eleonoora > ERI1, PN3, SERT, VA-CACIB > CACIB

VALIOLUOKKA


Cotton Cloud's Cleopatra > ERI1, PN1, CACIB, VSP
Cotton Cloud's Xena > ERI2
Josefiina > ERI3

VETERAANILUOKKA

Longweiler Cornflower > ERI1, PN2, ROP-veteraani

Ei kommentteja: