sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Rehja

Aamuaurinkon herättämänä sain yllättävän päähän piston siitä, että lähdetään retkelle Rehjan saareen. Soitettuani äidille hänkin innostui, vaikkakin retki eväitä ostaessa aurinko menikin hieman pilveen. Päätettiin kuitenkin lähteä, täytyyhän ihan tavan vuoksi joka talvi ainakin kerran käytävä retkeilemässä.

Kotona pakkasimme pienen automme "snadin" täyteen tavaraa, ihmisiä ja koiria, sen jälkeen lähdimme matkaan. Ajoimme postiterminaalin taakse ja jatkoimme siitä jäätä pitkin kävellen kohti saarta. Essi kulki Täplyn kanssa edellä ja äiti veti Venlaa pulkassa. Minä ja Siru kuljimme perässä ja täytyihän muutamia valokuviakin matkasta ottaa.



Saareen oli noin 3km pituinen matka. Useat menivät hiihtämällä ja olivatpa jotkut tulleet paikalle jopa autolla. Perille päästyämme etsimme sopivan nuotiopaikan ja sytytinpä elämäni ensimmäisen kerran nuotion! =) Sirun mielestä odottelu on jonninjoutavaa ja niimpä se viihdytti itseään haukkumalla taukoamatta..





Kun makkarat, leivät ja pullat oli syöty sekä mehut juotu, aloitimme matkan takaisin.
Paluu matka sujui nopeammin kuin meno ja pian oltiinkin jo melkein terminaalin kohdalla. Äiti, Essi ja koirat menivät edellä ja minä ja Venla tultiin perässä kinastellen siitä saako Venla tulla pulkkaan vai ei..

Kunnes kaiken keskeytti äidin huuto siitä että Siru on ottanut kuolleen kalan suuhun.. Siinä sitten tapeltiin Sirun kanssa kalasta ja kun koira sattuu olemaan varsin omistavaa sorttia, on turha kuvitellakaan että se luovuttaisi helpolla. :<

1 kommentti:

Sara kirjoitti...

Saatat joutua odottamaan sitä cockeria aikas kauan. ;) Ootteko tulossa ensi viikolla hallille Sirun kanss? Alotettiin Netan kanssa pysäytys kontaktien opettelu tässä maanantaina ja eilen osasi jo välillä ottaakkin sen oikeenlaisen haluamani kontaktin, ei sissus että Netta on älykäs. :D Ei sillä etteikö Siru olisi, musta peukalo ja Sirulla kala mahassa, nauran vieläkin.