sunnuntai 13. heinäkuuta 2008

Oulun näyttely jatkuu hienoin tuloksin

.. Ilma kääntyikin sitten sateiseksi tälle päivälle. Onneksi tosin cotoni kehä ehti mennä ennen pahinta sadetta. Mutta Essin junior handler- kehää odotellessa sitten kastuttiin..
Cotoneja paikalle oli ilmoitettu yhdeksän, joista junioriluokassa 5.

Tuomarimme, Janiki Steinbook oli todella mukava. Ehkä mukavin meille sattunut tuomari ikinä. Todella positiivinen kuva jäi ja ilmoitan kyllä Sirun hänelle toistekin mikäli vain tuomariksi sattuu. :)

Kaikki junioriluokan nartut menimme yhtäaikaa kehään ja tuomari pyysi kaikkia vuorotelen tekemään suorat liikkeet. Siru oli koirista ensimmäinen ja päätti jälleen ettei nurmikolla kävely ole yhtään mukavaa. Onneksi tuomari ei "rankaissut" meitä asiasta vaan totesi nauraen että "taitaapa tämä koira olla aivan kaupunkikoira, ei näytä tykkäävän yhtään märästä nurmesta.. kävelee varmasti paljon paremmin erilaisella kentällä?". Kilpailuluokassa tuomari mietti meidän ja ykköseksi sijoittuneen välillä ja teetti vielä edestakaisin liikkeet yhdessä, mutta valitsi Cotton cloud's Xenan ykköseksi ja Sirun toiseksi. Tuloksena siis ERI2.

Parasnarttu-kehässä oli jännää ja olinkin ihan ihmeissäni kun olimme Sirun kanssa kolmosia, vaikka koiria oli kuitenkin ihan kivasti. Tuloksena koko päivästä: ERI2, PN3, vara-sert.
Kuva: Niina-Maria Lukkari


Arvostelu tässä:

"Hyvä rankenteinen, sopivan kokoinen, kaunispäinen narttu. Hyvä
korvienasento ja pigmentti. Hyvä ylälinja ja hännän asento. Liikkuu hyvin.
Oikea karvan laatu. "


Junnukehää odotellessa vettä tosiaankin alkoi sataa ja ilma muuttui surkeaksi. Tämän päivän junnukoirana Essillä toimi walesinspinglespanieli Aarre. Sijoitusta ei tullut, mutta koirana Aarre oli varsinainen aarre.
Essi ja Aarre kehässä

lauantai 12. heinäkuuta 2008

KV Oulu

Siru on pestynä ja Essikin saapui Ouluun. Heräsimme aamulla seitsemän aikoihin, sillä näyttelypaikalle täytyi lähteä vähän ennen yhdeksää. Junnukehä alkaisi kymmeneltä ja cotonit yhdeltätoista. Ilma oli luvattu sateiseksi, mutta ikkunasta ulos katsoessani näytti, että päivästä olisi tulossa aurinkoinen. Pakkasimme kaikki tavarat ja mummo varmisti kymmeneen kertaa, että eväät olivat varmasti mukana. Pieni jännitys kiersi odottaessamme lähtöä.

Iskä lähti viemään meitä paikan päälle vähän ennen yhdeksää. Näyttely järjestettiin Äimäraution raviradalla, jonne ei Oulunsalosta ollu mikään mahdoton matka. Tosin jonot moottoritieltä näyttelypaikalle vievälle tielle käännyttäessä olivat hurjat. Olimme liikkeellä Iskän työ pakettiautolla, ja iskällä oli vielä "kiire" töihin. Niimpä iskän tuntien, se "kiilasi" tienreunaa jonon ohi ja jätti meidän Äimäraution K-raudan pihaan josta kävelimme tientoisellepuolelle näyttelypaikalle.

Tapasimme paikan päällä Ninnun, ja ostimme luettelon. Paikalle oli ilmoitettu 5 junioriluokan narttua. Näyttelypaikalle pitkä miinus kamalasta kentästä, joka oli kuin suo kun siellä pikkukengät jalassa kaiken tavaramäärän kanssa kulki. Ensin suuntasimme jenkkikehälle, josta Essin oli määrä hakea tuleva junnukoiransa Tossu. Tossun omistajan onneksi ja Essin harmiksi Tossu oli rotunsa paras, joten junnukehään ei ehdittykään. Niimpä jenkkikasvattaja lupasi Essille jenkki narttunsa Avan, joka ikävä kyllä ei suostunut liikkumaan. Niimpä vaihtoehtojen ja ajanpuutteen vuoksi Essi joutui ottamaan junnukehään Sirun. :D Sijoitusta ei tullut, enkä ihmettele. Mutta eipä ainakaan kehä jäänyt käymättä.

Sitten tallustelimmekin kohti kehää jossa cotonien oli määrä alkaa. Päästyämme paikalle tapasimme siellä Sirun isän Sulon omistajan Pirjon, sekä hänen tyttärensä Larissan sekä tämän poikalapsen. Heillä oli mukana Sohvi, joka osallistui myös junioriluokkaan. Larissa auttoi Sirun turkin laittamisessa, suuri kiitos hänelle ! :)

Tuomarinamme toimi romanialainen Christian Stavarache. Saimme Sirun kanssa ERI:n ja olimme junioriluokan neljänsiä, paras narttu kehässä tipuimme pois.
Suuret kiitokset näyttelyseurasta Larissalle ja Pirjolle.


Arvostelu:
"Very typical. Good size. Scissorbite. Good color eyes. In general good proportions. Good bacline. Legs in stand good bones. Good quality coat. In movement the handler walks little too fast and that's why the bitch jumps sometimes."Kuva: Niina-Maria Lukkari

Suomennettuna:
"Erittäin tyypillinen koko, saksipurenta. Hyvän väriset silmät,
kokonaisuudessaan hyvät mittasuhteet. Hyvä ylälinja, jaloissa hyvä
luusto. Hyvä turkinlaatu, liikkeessä handleri kävelee hiukan liian
nopeasti ja siksi narttu hyppähtää välillä."


- Huomenna uusi yritys. ;>

perjantai 11. heinäkuuta 2008

Ouluun majoittuneet

Olemme oleskelleet Oulussa reilun viikon ajan, ja Sirukin alkaa asettua kodiksi. Tosin on vielä opettelemista, ettei kaikki tarvitse haukkua. Teemu lähti alkuviikosta Kajaaniin rippileirille ja Essi matkustaa tänään illalla Ouluun. Siru on tottunut hyvin mummoon, joka asustelee Oulussa nyt. Mikkokin on ottanut Sirun hyvin koiraksi, ja känyt jopa lenkillä sen kanssa ! ;D Jaakkoa vastaan Sirulla on jotaki, mutta kukaan ei oikein tiedä mitä. Saattaa tosin johtua moposta, kun Siru niitä pelkää ja Jaakkohan mopolla ajelee. Tänään on Sirun pesypäivä, sillä huomenna on ensimmäinen junioriluokan näyttely ja koiria paikalle on ilmoitettu 12. Essikin pääsee jälleen junnuilemaan tällä kertaa jenkin kanssa.

- huomiseen. ;>

lauantai 28. kesäkuuta 2008

Matkakertomus Kajaani-Haukipudas-Kajaani

Sirun viimeinen pentuluokan näyttely. Ensin oli tarkoituksena, että olisimme matkustaneet Essin kanssa iskän luokse ja iskä olisi kuskannut meitä näyttelyyn. Mutta Helsingin työmatkan takia, täytyi matkaan lähteä äidin punaisella snadilla.
Yritimme mennä nukkumaan ajoissa perjantaina, mutta Siru oli virkeällä tuulella eikä se millään voinut käsittää miksi halusimme Essin kanssa mennä nukkumaan. Lyhyiksi jääneistä yöunista välittämättä, heräsimme aamulla 03:45 (en ole ikinä herännyt tuohon aikaan!).
Matkan kohti Haukipudasta aloitimme klo 5.

Siru matkusti ensimmäistä kertaa uudestta kuljetusboxissa, eikä ollut tyytyväinen. Koko matkan se tuijotti Essiä anova katse naamallaan ja vaati pääsyä pois. Periksi ei tosin annettu ja Siru päätti osoittaa näkyvästi mieltään.. Matka sujui kivasti radiota kuunnellessa ja pientä muistilappua tuijottaessa, että "mitenkäs sinne Haukiputaalle nyt Oulusta päästäänkään. " Utäjärven kohdalla oli niin sakea sumu, ettei eteen nähnyt metriä enempää. Pelotti vähän autoillessa, kun äitikin pelotteli jollakin joskus näkemällään kauhuelokuvalla kuin "usva".

Lopulta löysimme kuin löysimmekin perille ensin Ouluun, ja sitten moottoritien, ramppien ja risteyksien jälkeen Haukiputaalle. Ehdimme sopivasti syödä eväsleipiä ja juoda kupposet mehua. Sekä vaihtaa löysät oleiluvaatteet, "kehään sopiviin" - vaatteisiin.

Seuraavaksi olikin vuorossa oikean kehän löytäminen. Ensinnäkin valittamista löytyi mm. Essin väärin kirjoitetusta sukunimestä, sekä kaukana toisistaan olevista kehistä. Ohjetta tutkiessamme löysimme oikein kehän, numero 7. Palloilimme kehän laidalla, ja laitoin Sirun turkkia hieman kuntoon. Siru päätti osoittaa mieltään automatkan takia, eikä suostunut ollenkaan kävelemään näyttelyhihnan päässä.. Voivottelin asiaa äidille ja yritin lahjoa Sirua makkaralla. Pelotti hieman, sillä olimme ensimmäisiä kehään menijöitä.

Yhdeksän aikaan kehäsihteeri kuulutti kehien alkamisesta ja pyysikin meidät kehään. Yritin houkutella Sirua makkaralla, mutta se oli todellakin päättänyt ettei kävele tänään, vaan lähinnä pomppii.

Kävimme pöydällä sekä teimme kolmion, tuomarimme Ritva Raita luetteli arvostelua.
Tulokseksi saimme kuitenkin PEK1 ROP-pentu sekä KP.

Arvostelu:
"Erittäin lupaava pentu, jolla viehättävä pää. Hyvä ilme ja purenta. Hyvät mittasuhteet, riittävät kulmaukset. Liikkuu hyvin silloin kun muistaa"

Sitten alkoi piinaava noin 3tunnin odottelu, ennen Essin junnukehää. Kävimme autolla syömässä eväitä ja katsoimme kehiä. Lopulta junnukehä koitti ja oli peräti kaksi kilpailijaa. Essi westie- Minnin kanssa ja Sara Netan. Sarahan se sitten vei voiton, mutta Essi hienosti kakkoseksi ja palkintoa tuli.


keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Kainuun eläinsuojeluyhdistyksen match show

Tänään oli kauan odotettu mätsi. Täällä päin kun niitä ei turhan usein järjestetä. (tosin tänä vuonna on varmaan ollut eniten ikinä)

Mätsi järjestettiin Keskuskoulun hiekkakentällä, jossa Sirun kanssa harjoittelusta ei ole ikinä tullut mitään. Niimpä osasinkin jälleen odottaa kaaosta. Lähdimme paikan päälle minä, Essi, Venla ja Siru. Essi osallistui junnu-kilpailuun partacollie Murun kanssa, Venla lapsi&koira- kisaan Sirun kanssa ja minä vielä pentuihin Sirun kanssa.

Ensin oli lapsi&koira- kilpailu. Osallistuijen määrä on noussut huimasti viime vuodesta, ja nytkin paikalla oli seitsemän kilpailijaa ! Venla on osallistunut kilpailuun kahdesti aikaisemmin, ja sijoittunut aina viimeiseksi. Mutta, tällä kertaa Venla oli ottanut minun ja Essin viime hetken vihjeistä vaarin ja sijoittui Sirun kassa kolmansiksi ! vau, oltiin ylpeitä ! :)

Seuraavaksi oli Sirun vuoro esiintyä pentuluokassa. Pariksemme saimme novascotinnoutaja Sindin. Kiersimme kehän ja tuomari teetti kolmion. Saimme punaisen nauhan, muttemme sijoittuneet punaisten kehässä myöhemmin.

Essi puolestaan oli Murun kanssa junnujen viides. Kilpailijoita oli yhteensä seitsemän.