Viola harrastaa

Kun koiraharrastusten pariin on kerran päädytty, niin pakkohan siihen on mukaan saada toinenkin koira. Sirun kanssa näyttelyt oli selvä juttu, ja varmaa oli myös että seuraavankin koiran kanssa näyttelyihin päädytään.

Violan näyttelyura alkoi keväällä 2011 Vaasan KV - näyttelyssä. Turkissa oli sillä hetkellä ehkä pahin takkuikä ja karva muutenkin hieman harmaa ja auki revityn näköinen. Käytöskin oli vielä hakusessa.. Tuloksena kuitenkin hienosti JUN-ERI2, ilman SA:ta. 

Näyttelyuraa jatkoimme kesällä meille jo perinteeksi muodostuneessa Oulussa, jossa viikonlopun aikana olikin kaksi KV-näyttelyä. Hienosti nuoreksi koiraksi kasvanut Viola olikin täällä tuomarin mieleen! Kolmesta junnunartusta irtosi hieno luokkavoitto ja tyttönen nappasi vielä PN3 sijan ja ensimmäisen sertin! Ollen vielä Rotunsa paras juniori!
Hieno näyttelykesä jatkui vielä loistavalla tuloksella Kuopiossa, jossa Violalle myös luokkavoitto sekä narttujen voitto! Päivän päätteeksi vielä VSP -titteli. 

Agility

Viola on Sirun tavoin päässyt tutustumaan myös agilityn ihmeelliseen maailmaan.Kesän alussa aloitimme alkeiskurssin Rumarakin ryhmissä, ja siitä jatkoimme jatkokurssille. Violalla on takana jo kahdet epäviralliset agilitykisat, joista toisessa Mölliluokan minikoirien 3. sija.
Eiköhän me ensi vuonna jo startata virallisissakin kisoissa. ;)